Työskentelytapani – käsikirjoituksesta kirjaksi

On olemassa yhtä monia työtapoja kuin on kirjailijoitakin. Itse asiassa yhdellä kirjailijalla voi olla syystä tai toisesta eri käsikirjoituksille eri työtapoja. Yhtä ainoaa oikeaa ei ole olemassa, eikä ole vääriä työtapoja. On vain itse kullekin sopivia ja epäsopivia. Esittelen tässä nyt siis omani, mutta korostan, ettei tämä ole se ainut oikea, jota kaikkien Kunnon Kirjailijoiden tulisi noudattaa.

Ranskalaiset viivat

Tarinani lähtevät usein henkilöistä. He ovat päässäni jo valmiina. Samoin se, mihin tarinassani pyrin. "Nää sit rakastuu ja saa toisensa." Sen sijaan juoni on se, joka minun täytyy suunnitella jossakin määrin paperille asti.

Tässä vaiheessa kirjoitan mieluiten käsin. Teen ranskalaisin viivoin päätapahtumat. Näitä viivoja on yleensä 5–10, joten aika vähällä määrällä mennään. Käsin kirjoittaessa on helpompi hahmottaa, että onko löyhässä juoniajatuksessani mitään järkeä. Juoni on minulle se kaikkein haastavin pala. Romantiikassakin kun täytyisi tapahtua muutakin kuin haikailua ja seksiä.

Nyt kun lähden tekemään Lakerta 4:sta, aion kokeilla tarot-korttien avulla suunnittelua! Tätä en ole tehnyt aiemmin, mutta innostuin aiheesta Päivi Haanpään Kirjoittajan tarot -kursseilla. Teen joskus oman bloggauksen  tavastani käyttää tarot-kortteja.

Ison juonen lisäksi hahmottelen ranskalaisin viivoin myös yksittäiset luvut tai tapahtumat elleivät ne ole täysin kirkkaina mielessäni jo etukäteen. Eli kirjoitan päivällä sen mitä kirjoitan ja myöhemmin (illalla, nukahtamisen rajamailla, yöllä, aamulla herätessä...) teen ranskalaisin viivoin muistiinpanot, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Joskus autolla ajaessani lähetän itselleni myös Whatsapp-ääniviestejä. Tämä on ollut käytössä vasta pari vuotta. En ole löytänyt tähän  hyvää nauhurisovellusta, joten Whatsappilla mennään. (Voisin kyllä vaihtaa sen Signaliin...)

Kaikkein tärkeintä on, ettei näihin suunnitelmiin jää jumiin. Hyvinkin usein käy niin, että käytännössä teksti viekin eri suuntaan. Olen oppinut, että minun on syytä noudattaa sitä intuitiota. Toiset taas vannovat suunnitelmassa pysymisen nimeen. Kukin tyylillään!

Raakateksti

Sitten päästään varsinaiseen työhön, raakatekstin eli ensimmäisen version kirjoittamiseen. Inhoan sitä, niin koomiselta kuin se ehkä kuulostaakin. Edellä mainittu suunnitteleminen auttaa jonkin verran, mutta pääsääntöisesti raakaversion kirjoittaminen on minulle tervanjuontia.

Koska olen kustannustoimittaja toiselta ammatiltani, en voi tyystin jättää sitä osaa itsestäni huomiotta. Se kusti-Morre istuu jatkuvasti olkapäälläni, kuiskuttaa mitä kaikkia virheitä ja puutteita ensimmäiseen versioon teen. Kirjoittaja-Morre tietää, että ensimmäinen versio on ensimmäinen versio. Sen ei kuulukaan olla täydellinen. Kusti-Morre tietää sen myös silloin kun kyse on asiakastöistä, mutta jostakin syystä tämä ei päde minuun itseeni. Todella rasittavaa.

Jotkut kirjailijat haluavat ja onnistuvatkin tekemään ensimmäisestä versiosta jo varsin valmiin. Kirjoittaminen on silloin usein hitaampaa, mutta sen minkä siihen "tuhlaa", sen editoinnissa säästää. Olen kokeillut tätä, mutta silloin en saa kyllä mitään aikaan, vaan jään nysväämään sangen mitätöntäkin yksityiskohtaa.

Raakatekstivaiheessa olen opetellut jättämään päivän rupeaman "kesken", jotta minulla on ikään kuin kiitorata seuraavan kerran työrupeamaan. Käytännössä jätän yhden luvun kirjoittamisen kesken tai kohtauksen kesken tai joskus jopa virkkeen kesken. Ikinä koskaan milloinkaan en (enää) jätä kesken niin, että seuraavalla kerralla pitää aloittaa uusi luku. Vinkin nappasin aikanaan Kaari Utriolta.

Seuraavaa rupeamaa aloittaessaan toiset lähtevät niin, että editoivat edellisen päivän työtä. Minä en juuri koskaan tee niin, koska on liian korkea riski jäädä nysväämään. Mutta joskus, jos startti on tahmea, saatan tehdä niin. Samoin, jos edellisestä rupeamasta on kulunut useita päiviä tai jopa viikkoja. Silloin on helpompi ottaa taas langanpäästä kiinni.

Raakatekstini on aina lyhyempi kuin lopullinen valmis teksti. Esimerkiksi Maankutsujan (Lakerta 1) ensimmäinen versio oli noin 70 000 sanaa, kun lopullinen versio oli noin 98 000 sanaa. Olen usein sanonut, että mulle raakaversio on kuin luuranko, jonne editointikierroksella lisään sisäelimet.

Editointi

Toisin kuin monelle muulle kirjailijalle, minulle editointivaihe on se herkkuakin herkumpi vaihe, jota rakastan! Tämä varsinkin nyt, kun olen löytänyt itselleni uuden työtavan, josta yllä on tuo iso esimerkki kuva. Kyllä, ote on Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Tätä tarjottiin internetin ihmeellisessä maailmassa Lorem ipsum -hutun sijaan. Tarkoitus ei oikeasti toki ole arvostella tuota kirjallisuushistoriamme merkkiteosta, joka on sellaisenaan hemmetin hyvä, vaan se on tässä nyt esimerkkinä.

Raakateksti on siis valmis! Jippii! Pahin on takana. Nyt kun minulla on teksteilleni jo tässä vaiheessa kustannustoimittaja, niin lähetän hänelle tämän ensimmäisen version. Kustilla menee aikatauluista riippuen 1–2 kuukautta, ja sillä aikaa minä editoin joko edellistä sarjan osaa tai kirjoitan taas uutta. Joskus saatan jopa vähän huilia!

Kustannustoimittaja antaa raakatekstistäni ns. yleispalautteen. Hän ei tee siis vielä merkintöjä itse tekstiin, vaan palaute on laajempi. Joskus saan sen kirjallisena, joskus suullisena (josta teen muistiinpanot).

Sen jälkeen käyn tekstini läpi ja teen kuvassa olevia merkintöjä. Eli käytännössä kustannustoimitan itse itseäni. Tämä todella vaatii sen 1–2 kuukauden tauon, jotta pystyn katsomaan tekstiäni vähän tuoreimmin silmin.

Siellä on isoja ja pieniä juttuja. Keltaisella maalatut tarkoittavat joko kirjoitusvirhettä tai sitten tiheässä olevia sanatoistoja. Otan näitä merkintöjä tehdessäni huomioon sen kustilta saamani palautteen, joka voisi olla vaikkapa tuo, että tarinan voisi aloittaa toiminnalla eikä maisemakuvauksella. Merkitsen myös paikkoja, joissa on hyvä tehdä maailmanrakennusta, syventää henkilöhahmoa, selvittää miksi joku tekee niin kuin tekee jne.

Tällaiset merkinnät teen myös omille asiakkailleni ja vastaavat saan sitten myöhemmin omalta kustannustoimittajaltani. Jos ja kun minulla on nyt sarjan kanssa useampi kustannustoimittaja, tekevät he tuollaiset merkinnät samaan tiedostoon vuorotellen. Näin myös kustit voivat keskustella keskenään ja toisaalta samoista asioista ei tarvitse huomauttaa.

Teen nämä merkinnät suoraan siihen ensimmäisen version tiedostoon, mutta en korjaa siitä pilkkuakaan! Sen sijaan otan kopion ja nimeän uuden version versioksi 2. Esim. Maankutsuja v2. Ja siihen tiedostoon teen muutoksia näiden merkintöjen mukaan. Pidän molempia tiedostoja auki rinnakkain. Tämän vuoksi minulla on erityisen leveä näyttö. Ja tämän vuoksi en mielelläni tee kirjoitusreissuilla editointia (koska niillä on mukana vain läppäri), vaan kirjoitan raakatekstiä. Tämä kuitenkin vaihtelee.

Kun versio 2 on valmis, niin Lakerta-sarjaa tehdessä lähetän sen Osuuskumman kustannusneuvostolle, joka tekee siitä julkaisupäätöksen ja antaa oman palautteensa. Prosessissa kestää jälleen 1–2 kk. Vähän kustannusneuvoston palautteesta riippuen seuraavaksi teen jälleen itse itselleni kustannustoimituksen taas samaan tapaan. Tämä silloin, jos neuvosto toivoo isoja muutoksia. Jos muutostoiveet eivät ole kovin suuria, menee teksti kustannustoimittajalle, joka puolestaan tekee nuo vastaavat merkinnät sille 2. versiolle. Tähän menee 1–2 kk, joten teksti saattaa olla poissa omalta työpöydältäni jopa 4 kk.

Kun saan kustilta takaisin kommentoidun version 2, kopioin taas tiedoston ja nimeän uuden version versioksi 3. Esim. Maankutsuja v3. Ja taas pidän tiedostot rinnakkain ja teen korjaukset versioon 3. Edellisten versioiden tiedostoihin ei tehdä suoraan muutoksia siksi, että niihin saattaa joutua palaamaan myöhemmin uudestaan.

Kun versio 3 on valmis, tulostan sen. Tämä on tärkeä vaihe. Käyn siinä vielä kerran itse tekstin läpi. Tulostetusta näkee asioita, joita ruudulta ei näe. Jos ja kun tässäkin tulee ilmi korjattavia asioita, korjaan ne versioon 3. Ja nyt lähetän sen kustannustoimittajalle, joka taas lähettää kommentoidun version minulle jne. jne. Näitä versioita kertyy yleensä 4–8, mutta kierros kierrokselta homma nopeutuu ja työmäärä vähenee.

Viimeiset voitelut

Numeroversioiden jälkeen teksti lähetetään lopulta jälleen kustannusneuvostolle ns. tarkastuslukuun – onko teksti sitä, mitä sen toivottiin olevan ja tarpeeksi laadukasta Osuuskumman julkaistavaksi. Tässä vaiheessa ei yleensä enää ole tarvetta korjauksille eikä tarkastuslukija puutu kustannustoimituksellisiin ratkaisuihin.

Tarkastusluvun jälkeen teksti lähtee oikolukuun, jossa nysvätään ne pilkkuvirheet, typot sun muut sellaiset. joita tekstiin on vielä jäänyt, vaikka niistä on koetettu päästä eroon. Tämän korjauksen jälkeen teksti menee taittajalle. Kun teksti tulee taitosta, printtaan sen vielä kerran. Tässä vaiheessa jälleen pyritään siihen, että korjataan vain ihan pieniä asioita (typot, pilkut, rivitykset...) ja mahdolliset taittovirheet.

Korjattu taitto lähtee sitten painoon. Kääk! Siinä vaiheessa minun urakkani on siltä osin ohi ja olen käsikirjoitustani kurkkuani myöten täynnä. Onhan se ollut käsittelyssäni toistakymmentä kertaa.

Teknisiä juttuja ja työpäivän kulkuja

Olen Linux-käyttäjä. Kirjoitusohjelmani on LibreOffice. Olen toisinaan koettanut kokeilla mm. Scriveneriä, mutta minulla ei ole ollut tarpeeksi kärsivällisyyttä eikä oikeaa hetkeä sen tai minkään muunkaan ohjelman opetteluun. LibreOffice vastaa siis MS Wordia.

Fonttina käytän Liberation Serifiä, joka vastaa Times New Romania. Riviväli on 1,5. Tämä tekee tekstistä helppolukuisempaa ilmavuudellaan ja kommenttiraidasta oikealla ei tule niin ahdas.

Yksi yleisimpiä kysymyksiä on, että paljonko kirjoitan päivässä. Vastaus on 1 000 – 4 000 sanaa. Lasken mieluiten sanamääriä enkä liuskoja, mutta usein 1 000 sanaa on noin kolme liuskaa rivivälillä 1,5 ja fontilla 12. 1 000 sanaa on työpäiväni minimi, joka pitää saada täyteen. 4 000 sanaa on jo melkoisessa flow-tilassa tehtyä tekstiä, mikä onnistuu käytännössä vain kirjoitusreissuillani.

Pyrin kirjoittamaan ja editoimaan joka arkipäivä, jos minulla ei ole muita menoja. Varsinainen työaikani on arkisin klo 10–17. Näin niin kuin virallisesti ja tavoitteellisesti. Kunnon työimussa päivän pituus on helpostikin sen 12 tuntia, toisinaan on nihkeämpää. Tämän ulkopuolella teen taustatutkimusta ja hoidan juoksevia asioita (sähköpostittelut ym.).

Täydellisen tarkkaa työaikaa on vaikea rajata sekä toiminnoiltaan että tuntimääräisesti. Juttelen kollegoiden ja kustien kanssa, mutta aiheena voi olla mitä tahansa käsikirjoituksestani kissoihin. Alitajunta askartelee aina enemmän tai vähemmän erilaisten käsikirjoitusten parissa, eikä ole tyyten tavatonta herätä yöllä ottamaan muistiinpanoja. 

Kirjailijuus ei ole minulle pelkästään työ, vaan se on käytännössä elämäntapa. Toisinaan se vaatii kumppanilta ja perheeltäkin paljon. Olen todella kiitollinen siitä, että puolisoni tukee minua tällä urallani täydellisesti. Se on huikea etuoikeus, jonka arvo on mittaamaton. Kiitos, rakas <3