Manalassan kartta ja sananen maailman luomisesta

Viime vuonna sanoin kirjamessujen eri paneelikeskusteluissa muutamaan kertaan, että jumalana oleminen on raskasta puuhaa eikä ihme, että kaikkivoipainenkin jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä. Maailman luominen on kuitenkin tavallaan hauskaa puuhaa ja Lakerta-sarjaa hahmotellessani se oli heti listan kakkosena. Tässä paljastan teille Manalassan mantereen kartan.

Kartta olla pitää

Kunnon fantasiakirjassahan pitää olla kartta ja tämä oli minullekin selvä juttu. Yllätyin kuitenkin siitä, kuinka aikaisin sitä tarvitsin (ja kauanko sen kanssa vetkuttelin...). Olen tilannut kartan Arri Mäkeläiseltä (Syystuuli Art) ja tilatessani taisin puuskahtaa, että olisi pitänyt pyytää kartta ennen kuin kirjoitan tarinaa sanankaan vertaa. Nyt vitkuttelin pitkälle Maankutsujan loppumetreille asti. Miksi?

Tavallaan kartta oli aluksi tarpeeton. Lakerta-sarja ei ole ns. matkustusfantasiaa, jossa päähenkilö seurueineen kiertää läpi jokaisen maan maagisen esineen tai vihollisen perässä. Lakerta-sarjan neljä ensimmäistä osaa sijoittuvat jokainen yhteen maahan. Maankutsujassa tuo maa on Manalassan lounaisosa Ithir ja sen "lähikartan" näette sitten siellä.

Hiljalleen kuitenkin ymmärsin, että kartta on oleellinen osa myös kulttuurin rakentamista. Ei riitä, että olen keksinyt eri maat Manalassan mantereelle ja sijoittanut ne summittaisesti jonnekin. Nämä maat eivät ole täysin eristyksissä toisistaan. Ihmiset, varsinkin korkea-arvoisemmat, liikkuvat maista ja paikoista toisiin. He puhuvat niistä ja niihin viitataan tuon tuostakin. Kuka on kotoisin mistäkin, onko se kaukana vai lähellä, millaiset sääolosuhteet on missäkin ja niin edelleen. Pelkän luettelon sijaan oli helpompi hahmottaa asioita kartasta ja nyt kun editoin ja kirjoitan Lakertan osia 2 ja 3, on kartta tärkeä työväline.

Visuaalisuus ei ole vahvimpia puoliani eikä minulla ole aina tarkkoja näkemyksiä siitä millaisena joitakin juttuja haluan, mutta kartan kohdalla tyyli oli minulle suhteellisen selvä. Toivoin jotakin samanlaista tyyliä kuin David Eddingsin Belgarionin tarujen kartat on piirretty. Arri sai hienosti kiinni ajatuksesta ja tietysti halusin, että työssä näkyy myös hänen oma kädenjälkensä.

Suomi-neidosta lagronin silmään

Kartta tosiaan muovaa myös kulttuuria. Alusta alkaen oli selvää, että maita on neljä. Manalassan maailma rakentuu neljän elementin ja niitä hallitsevien neljän jumalan varaan. Oli loogista, että maitakin olisi myös neljä. Se on hyvä ja suhteellisen hallittavissa oleva lukumäärä.

Tarvitsin vielä kuitenkin vähän inspiraatiopohjaa. Törkeästi varastin Euroopan, ravistelin sitä vähän ja lisäsin roimasti omia mausteitani ja sotkin loput. Hyvin löyhästi ajateltuna Ithir sai inspiraationsa Britteinsaarista, Egina Kreikasta, Cansho Itä-Euroopasta ja Rikira Pohjoismaista. Korostan sanaparia hyvin löyhästi. Apua siitä oli ennen kaikkea maastoon ja ilmastoon, mutta jotain on nähtävissä kunkin maan kulttuureissakin.

Sitten piti miettiä miten maat sijoitellaan. Olen aina pitänyt valtavasti Suomen muodosta siten, että maamme nähdään polvillaan olevana Suomi-neitona. En halunnut kuitenkaan naishahmoa tai edes yhtä jumalhahmoa, vaan päädyin lagronin silmään. Se muodostuu aina Rikirian Vitikärjestä Eginan eteläisimpään Zophós-saareen. Keskiössä on Lagronan tulivuori, joka on pyhää maata eikä sinne ole pääsyä kenelläkään, sillä sen ympärillä on Syvyyksiin laskeutuvat putoukset. Kuten moni arvaakin, lagron on jossakin määrin lohikäärmemäinen, myyttinen (myös Manalassan ihmisille) olento.

Tämähän on ihan suhteetonta!

Koska Arri-parkaa ei voinut laittaa tekemään karttaa ihan vain luettelon ja epämääräisen selotuksen kanssa, piti minun tehdä itse aivan ensimmäinen hahmotelma. Esittelin sitä sitten ensin puolisolleni sekavan selitykseni kera. Hän nyökytteli asiaankuuluvalla uteliaisuudella ja jäi sitten pohtimaan mittasuhteita. Minä säikähdin. Pitääkö nyt tällaisiakin miettiä?

Pitäähän niitä. Ainakin jossakin määrin. Tarkkaa mittakaavaa ei ole enkä sellaista halunnut. Mitä tarkempia määrityksiä tekee, sitä riskialttiimpaa on kompastua omaan näppäryyteensä. Osaan sen jo muutenkin sujuvasti, joten en tarvinnut lisää haastekertoimia.

Suhteellisuutta on kuitenkin sen verran, että Manalassan maat ovat tosiaan suhteellisen saman kokoisia ja ne rajautuvat leveiden jokien myötä luonnollisesti. Googlailin aikanaan että kuinka leveitä joet voivat olla, kuinka pitkiä siltoja voi olla milläkin rakennustekniikalla jne. Mutta koska kirjoitan fantasiaa, minulla on tiettyjä vapauksia. Manalassaa halkovat virrat ovat noin neljän kilometrin levyisiä ja niissä on neljä luonnonmuovaamaa siltaa. (Luku neljä ja neljällä jaollisuus toistuu Manalassan maailmassa paljon.) Kartalla kuitenkin joet näyttävät mittasuhdettaan leveämmiltä. Annan tämän anteeksi itselleni sekä visuaalisuuden nimissä että historiallisuuden nimissä; löyhästi keskiaikaisessa maailmassa karttojen mittasuhteet eivät ole niin tarkkoja kuin 2000-luvun nykytodellisuudessa.

Tässäkö se nyt sitten on ikuisesti?

Kun sain ensimmäisiä karttahahmotelmia Arrilta takaisin, hän kiinnitti huomiotaan siihen, että on paikoin tyhjää. Niinpä! Koska en tosiaan tee matkustusfantasiaa, en näissä tarinoissani tarvitse paikkoja niin tuhottomasti. Lisäksi pitää ylipäätään miettiä, paljonko sellainen nimivyörytys on tarpeen ihan vain maailmanrakennuksen nimissä. Esimerkiksi Maankutsujan Lugaidin äiti, ruhtinatar Neme, on kotoisin Canshosta. Mutta tarvitseeko selittää mistä sieltä, kun se ei vaikuta Maankutsujan tarinaan mitenkään? Tuskin. Mutta karttaan on silti hyvä saada täytettä ihan jo visuaalisuudenkin nimissä.

Ei sitten muuta kuin istumaan ja keksimään paikkoja. Hyvin löyhästi (!) otin jälleen apua varastamastani Euroopasta, kun mietin paikkojen nimiä. En varastanut juuri mitään suoraan, mutta kirjaimia vähän ravistelemalla myös nimistö rakentaa kulttuuria. Eginan Zophós kuulostaakin jo erilaiselta kuin Rikiran Iriskog. Tasaisesti jokaisessa maassa on myös puhtaasti suomenkielisiä nimiä, kuten Loinasmetsä (Ithir), Haukkajärvi (Rikira), Lokkilahti (Egina) ja Manatasangot (Cansho), koska koen sen luonnollisena että jokaisessa maassa on nimetty paikkoja yleisnimin. Jumalten nimet vaikuttavat myös, mutta ihan kaikkea ei voinut nimetä niidenkään mukaan. Myös tärkeät pyhät henkilöt näkyvät nimissä. Merkityksellisin on muinainen ja samalla viimeinen lakerta Voria, jonka mukaan nimettiin kokonainen vuoristo.

Sydämentykytyksiä kuitenkin aiheutti ajatus siitä, että onko kaiken oltava nyt valmista? Että tässä tämä nyt on ikuisesti, mitään uutta ei enää voi keksiä, koska kartta on jo painettu? Mietin asiaa pitkään ja totesin, että ei. Kyllä kartta voi tarkentua tässä vuosien varrella vielä lisää. Koska haaveenani on kirjoittaa Manalassan maailmaan muitakin tarinoita kuin Lakerta-sarja, syntyy aikanaan erilaisia tarpeita; uusia kyliä, kaupunkeja, saaria... Ymmärtääkseni myös vaikkapa Dragonlance-kirjasarjan Krynn on elänyt vuosien varrella reilustikin. Ja tietysti myös meidän maailmamme kartat elävät, muuttuvat ja tarkentuvat. Sitten myös Manalassa voi tehdä niin.