Lokakuussa ilmestyvä Merenlaulaja lähti tänään taittoon. Sen kunniaksi ajattelin tällä kertaa esitellä Manalassan jumalat. Kuvat ovat Jasmiina Soidinahon käsialaa.

Manalassassa palvotaan neljää jumalaa, joista kukin hallitsee omaa elementtiään. Jokaisella jumalalla on myös oma nimikkomaansa, mutta kaikissa maissa palvotaan kaikkia jumalia. Jumalat ovat yhtä vanhoja kuin Manalassan manner itsessään, mutta varsinaisen järjestäytyneen uskonnon perusti pyhä Voria, tunnetuista lakertoista viimeinen, yli neljäsataa vuodenkiertoa sitten.

Manalassan ihmisillä on jumalalta saatu tunnusmerkki vasemmassa ranteessa. Vauvaiässä iholle nousevaan merkkiin liitetään monenlaisia luonteenpiirteisiin liittyviä uskomuksia, vähän kuten meillä horoskooppeihin. Myös silmien väri määräytyy jumalmerkin mukaan.

Kun aivan aluksi lähdin kirjoittamaan jumalia, olin häiritsevän paljon kiinni kristillisessä jumalkäsityksessä, johon sisältyy kaikkivoipaisuus ja erehtymättömyys. Todellisuudessa Manalassan jumalat muistuttavat enemmän ihmiskunnan historiastakin tuttuja muinaisjumalia niin antiikin Kreikasta kuin muinaisesta Egyptistäkin. Jumalat eivät ole kaikkivoipia, heillä on inhimillisiä tunteita rakkaudesta vihaan, ja valitettavasti he ovat myös sangen erehtyväistä porukkaa.

Manalassan ihmiset eivät hekään ole jumalistaan aina yksimielisiä. Joidenkin näkemysten mukaan jumalat ovat sisaruksia keskenään, joidenkin mielestä rakastavaisia. Käsitys jumalten sukupuolesta ja sukupuolettomuudestakin vaihtelee. Asiaa ei auta se, että jumalat itse esiintyvät milloin missäkin hahmossa tahtonsa mukaan. Jotkut palvovat jumalten lisäksi erilaisia henkiä, ja olen aika varma, ettei jumalten lukumäärästä ylipäätään ole kaikilla täyttä yksimielisyyttä. Järjestäytynyt uskonto kuitenkin perustuu näihin neljään.

Naola

Maa-elementtiä hallitseva Naola liitetään voimakkaasti myös hedelmällisyyteen ja feminiinisyyteen. Useimmiten hän näyttäytyy ihmiselle puuta muistuttavana, pahkarintaisena naisena, mutta Naola viihtyy myös oravan hahmossa tai seittiä kutovana hämähäkkinä.

Temppeleiden maalauksissa Naola kuvataan toisinaan myös siivekkäänä petona, jolla on lehtimäinen tai puun kaarnaa muistuttava nahka ja oksamaiset, jylhät sarvet.

Naolaa pidetään rakastavana, tietyllä tavalla hyvin äitimäisenä jumalana. Hän on pitkämielinen, mutta suuttuessaan hänen vihansa on hyvin syvää, mustaa ja anteeksiantamatonta. Hän tarjoaa antimiaan auliisti, mutta vaatii myös huolenpitoa ja nauttii hellästä kosketuksesta.

Naolan vuodenaika on kevät, ja Manalassassa vietettävä Kevätpäivänjuhla on pyhitetty Naolalle. Naolan papit ja papittaret kantavat aina vihreää asua.

Naolan merkitsemillä ihmisillä on ranteessaan vihertävän sävyinen puukuvio. Heitä pidetään vakaina, luotettavina, joskin hidasjärkisinä jääräpäinä. Ja luonnollisesti myös hedelmällisinä ja hyvin perhekeskeisinä. He ovat aavistuksen omistuksenhaluisia, joillakin on myös taipumus kitsauteen. Kädentaidot ja maanviljelys ovat Naolan merkitsemien erityisalaa, he ovat usein myös kovin eläinrakkaita.

Manalassan maista läntisin, Ithir, on Naolalle pyhitetty. Tästä syystä Ithirissä raskauden ehkäisy ja keskeyttäminen ovat kuolemalla rangaistavia rikoksia.

Okeanos

Vettä hallitseva Okeanos on myös merten pelätty ja kunnioitettu jumala. Maineestaan huolimatta varsin leikkisä Okeanos viihtyy etenkin delfiinin hahmossa, mutta myös pieniä merihevosia kannattaa pitää silmällä ja suhtautua niihin kunnioittavasti. Ihmishahmoinen Okeanos nähdään etenkin Eginassa valkohiuksisena gyndasina, mutta muualla Manalassassa miehenä. (Muissa Manalassan maissa androgyynityyppisten gyndasien olemassaoloa ei tunnusteta lainkaan, vaikka heitä on kaikkialla.)

Temppelimaalauksissa esiintyvä Okeanos on valtavan kokoinen merikäärme, joka muistuttaa lohikäärmemäistä merihevosta siipineen ja harjaskruunuineen.

Okeanos on hyvin tarkkavaistoinen jumala, joka aistii herkästi mielenmuutoksia. Hänenkään vihansa ei synny kovin helposti, mutta on näyttävää ja armotonta. Okeanos ei jää suremaan sivullisia uhreja, mutta hänellä on erinomainen muisti. Hän on jumalista musikaalisin, ja myös tanssii mielellään.

Okeanoksen vuodenaika on kesä ja niinpä usein riehakaskin Suvilaulunjuhla on Okeanokselle pyhitetty. Okeanoksen papit ja papittaret kantavat aina sinistä asua.

Okeanoksen merkitsemillä ihmisillä on vasemmassa ranteessa kaksi sinertävää aaltokuviota. Heitä pidetään tarkkavaistoisina, hyvin herkkinä ihmisinä, joille on vaikeaa valehdella. Heillä tosin voi olla taipumus muiden manipuloimiseen, joskus tahattomastikin. Okeanoksen merkitsemät eivät aina tunnu olevan ihan läsnä, vaan usein huomaamattaankin vajoavat omiin mietteisiinsä.

Manalassan maista eteläisin, Egina, on pyhitetty Okeanokselle. Egina on Manalassan maista uskonnollisin. Siellä on yhä voimassa paladiinijärjestelmä, joka on jo muualla lakkautettu. Eginassa jumalten kunnioitus on hyvin syvällä kansanluonteessa.

Cesmah

Tulen jumala Cesmah on jumalista maskuliinisin ja arvaamattomin. Hän suuttuu helposti, mutta leppyy nopeasti eikä jää hautomaan asioita. Cesmah ei näyttäydy mielellään ihmisille, vaikka etenkin naiset monesti sitä toivoisivat. Ihmishahmoinen Cesmah on pitkä, leveäharteinen, lihaksikas mies mustine hiuksineen ja partoineen. Eläinhahmossaan Cesmah liitetään usein ennen kaikkea mustaharjaiseen leijonaan, mutta yhtä lailla myös vikkelään sisiliskoon ja liekkikonnaan.

Temppeleissä Cesmah kuvataan leijonamaisena, sarvekkaana olentona, jolla on siivet ja skorpionin häntä.

Cesmah on jumalista itsevarmin, ylpein ja omasta mielestään aina oikeassa ja jumaljoukon luontainen johtaja. Hänellä on näkemisen lahja, mutta hän on taipuvainen tulkitsemaan näkyjään oman mielensä mukaan.

Cesmah on kuitenkin hyvin suojeleva jumala, minkä vuoksi häntä pidetään myös kodin ja kotitulen jumalana. Cesmahin vuodenaika on syksy, ja siksi Syystulenjuhla mielletään ennen kaikkea perheen ja kodin juhlaksi varsinkin rahvaan parissa.
Cesmahin papit ja papittaret kantavat aina punaista asua.

Cesmahin merkitsemillä ihmisillä on vasemmassa ranteessaan punertava liekkikuvio. Cesmahin merkitsemät ovat temperamenttisia ja kiivaita niin vihassa kuin rakkaudessakin (ja vuoteessa). Pahimmillaan kipakkuus on tuhoisaa ja polttavaa, parhaimmillaan taas hyvin lämmintä ja suojelevaa. He ovat suorasukaisia ja sanovat asiat mieluummin päin naamaa kuin juoruilevat selän takana.

Manalassan maista itäisin, Cansho, on Cesmahille pyhitetty. Canshossa elää myös metsästäjä-keräilijä-tyyppinen kansa, drakhionit, joita kutsutaan pilkkanimellä "Cesmahin polttamat". Villi-ihmisinä pidetyt drakhionit ovat erityisesti Cesmahille uskollisia, vaikka drakhioneissa on kaikkien jumalten merkitsemiä ihmisiä siinä missä muissakin Manalassan maissa.

Noir

Tuulen jumala Noir on jumalista arvoituksellisin, josta on vaikea saada otetta. Toiset pitävät häntä arvaamattomana, toiset epävarmana. Tosin kun Noir todella on päättänyt jotakin, hänen päätään on vaikea enää kääntää. Hän on jumalista myös hiljaisin ja syrjäänvetäytyvin. Noirin terävä äly näkyy usein sarkastisuutena ja huumorintajuna – jos hän sattuu sellaisella tuulella olemaan.

Ihmishahmossaan Noir kuvataan pitkänä, miltei hontelona miehenä, jonka yönmustissa, pitkissä hiuksissa on kaksi hopeista raitaa. Sanonta "tuulenpieksämä kesäheinä" juontaa juuri Noir-jumalasta. Luonnollisesti Noir viihtyy usein taivaalla, enimmäkseen harmaahaukkana, mutta myös sudet ja hevoset liitetään Noiriin.
Temppelimaalausten Noir muistuttaa siniharmaata aarnikotkaa, joka nokasta hyökyy jäätävä pohjatuuli.

Noirin rannemerkki on savunharmaa pyörrekuvio. Noirin merkitsemiä pidetään usein varsinaisina tuuliviirinä, mutta omasta mielestään he vain ovat avoimia monenlaisille vaihtoehdoille. Parhaimmillaan he ovat hyvin joustavia, mutta se voi myös äityä helpostijohdateltavuuteen. Toiset ajattelevat Noirin merkitsevien olevan myös itsekkäitä, mutta toiset taas katsovat sen olevan sitä, etteivät he tunge nokkaansa muiden asioihin syyttä suotta. Noirin merkitsemät eivät vakiinnu parisuhteeseen helposti, mutta jos näin kuitenkin käy, ovat he useimmiten uskollisia kumppanilleen vielä kuoleman jälkeenkin.

Manalassan maista pohjoisin, Rikira, on Noirille pyhitetty. Rikiralaisia pidetään yhtä syrjäänvetäytyvinä ja juroina kuin Noir-jumalaakin. Rikira on tunnettu pitkistä, auringottomista talvijaksoistaan. Siksi Noirin vuodenaika on talvi ja vuodenkierron viimeistä juhlaa, Sydäntalvenjuhlaa, vietetään juuri hänen kunniakseen.