Hyvää naistenviikkoa ja Hannan päivää! Nimipäiväni kunniaksi tarjoilen teille pienen maistiaisen lokakuussa ilmestyvästä Merenlaulajasta, Lakerta-sarjan toisesta osasta. Lakerta-sarjan lukemisen voi aloittaa myös tästä, sillä Merenlaulajassa seikkailevat uudet henkilöt. Lisätietoja Merenlaulajasta löydät näiltä sivuilta kohdasta Teokset.

Alla oleva kuva on Kreikasta, Zakynthoksen saarelta. Kreikka on ollut miljööltään merkittävä inspiraation lähde Eginalle, Manalassan mantereen eteläosalle, johon Merenlaulajan tapahtumat sijoittuvat.

Athan

Harpon ahtaassa kirjastokajuutassa edestakaisin. Theran selailee kirjoja uteliaana ja kulmiaan kurtistellen. Vuorokellot ovat soineet Cesmahin aikaan, ja olemme päässeet takaisin kansityön parista sisälle.
Yllätyksekseni Nemesiksellä noudatetaan samaa kellonsoittorytmiä kuin maissa. Aamulla auringon noustessa soitetaan Naolan kellot, päivällä Okeanoksen. Iltakellot on omistettu Cesmahille, yökellot Noirille. Nemesiksellä kellojen soitto tarkoittaa myös miehistön vuoronvaihtoa.
"Tiesin sen. Minähän sanoin!" Läimäisen käteni seinää vasten, kunnes alan kävellä taas. Se auttaa ajattelemaan.
"Varo nyt vetämästä mitään liiallisia johtopäätöksiä", Theran sanoo ja laittaa pitelemänsä kirjan pois. "Lihalliset himot ovat ennenkin sokaisseet luulemaan –"
Tempaisen Theranin seinää vasten yhdellä riuskalla nostolla niin että Theran huudahtaa hämmästyksestä. Lagronin hampaat!
"Nyt. Harkitse. Sanasi. Tarkkaan." Äännän jokaisen sanan hitaasti ja huolellisesti.
"Hyvä on, hyvä on", Theran sanoo kiireesti. "Ei ollut tarkoitus loukata."
Murahdan ja päästän Theranin otteestani. Turha hänelle on hermostua, mutta tämä kaikki pistää pääni sekaisin.
Viihdyn kannella yllättävän hyvin. Olen huono sietämään joutenoloa. Parasta on, että myös Onassa viettää aikaansa kannella merta tarkkaillen. Kuulemani perusteella hänestä ollaan ilmeisesti leipomassa luotsimestaria. Emme saa puhua, mutta tarkkailuasemat ovat kirjastokajuuttaa huomattavasti paremmat.
Onassalla ja merellä onkin omanlaisensa yhteys. Olen siitä aivan varma. Onassa katsoo merta jotenkin toisin kuin muut. Kuin omistaisi sen. Ilme ei sovi hänen muuten lempeille kasvoilleen. Edes kapteeni Khea ei katso merta niin. Meri on luultavasti ainoa, jonka edessä kapteeni nöyrtyy.
"Tiedän kyllä, kuinka älyttömältä tämä kuulostaa", myönnän jo valmiiksi. "Mutta hän saattaa olla merenlaulaja."
"Lakertat ovat pelkkä legenda."
"Jostain legendatkin ovat alkunsa saaneet. Luulisi nimenomaan sinun tietävän, kun sinä meistä kahdesta se lukija olet."
"Nii-in. Olen lukenut lakertoista lähes kaiken, mitä Eginassa on mahdollista lukea. Ja täällä vähän lisää", Theran muistuttaa. "Joku on sattunut laulaa luikauttamaan oikeaan aikaan ja kun juttu kiertää tarpeeksi monen satamatavernan kautta, niin johan siinä on legendan ainekset. Kyllä, tiettävästi on ollut pyhinä pidettyjä merenlaulajia, Okeanoksen lapsia, mutta viimeiset vähänkään uskottavammat kirjaukset ovat satojen vuodenkiertojen takaa."
Tuijotan pienestä pyöreästä ikkunasta ulos. Meri kuohuu tasaisena, ja Nemesis etenee vakaata vauhtia eteenpäin. Olen jo kutakuinkin tottunut aluksen keinumisiin ja kallisteluihin. Silti olen lähettänyt tuon tuostakin Okeanokselle rukouksen, että säästyisimme myrskyltä.
"Tälle täytyy olla jokin selitys. Jokin tarkoitus", sanon lähinnä itsekseni, mutta käännyn Theraniin päin. "Me emme ole täällä sattumalta."
"Emme todellakaan", Theran sanoo kuivasti. "Kyllä meille on hyvinkin selkeästi kerrottu, mitä varten olemme täällä."
Ravistan päätäni. "En tarkoita sitä. Tarkoitan sitä, mitä Onassa halusi minulle kertoa."
"Mitä hän sitten tarkalleen ottaen sanoi?" Theran kysyy kulma kohollaan. "Minä en nimittäin kyllä kuullut yhtikäs mitään järjellistä."
"Ja käsitätkö, mitä kapteeni sanoi Onassasta?" jatkan Theranin kysymyksestä piittaamatta. "Että hänellä on jokin muu tehtävä."
Theran pyörittelee silmiään. "Kaikkihan niin sanovat, jos eivät pääse sinne minne haluavat. Totta on, että Onassan kaltainen nainen kuuluisi enemmin johonkin Kutuun kuin merirosvolaivaan. Harmillista, että häntä ei sinne kelpuutettu, mutta metaroilla on ollut siihen varmasti pätevät syyt. Ehkä hän on jotenkin viallinen?"
Puristan käteni nyrkkiin. Tiedän olevani Theranin silmissä hölmö. Ei se ensimmäinen kerta olisi, vaikka yleensä olemme yhdessä hölmöjä jos olemme ollaksemme. Kuten silloin kun meidät kastettiin tehtäviimme noviisipalveluksen jälkeen. Sitähän piti lähteä Torimoksen kaupungille juhlimaan. Virallisesti ottaen se on kiellettyä, mutta tätä perinnettä katsotaan sormien läpi – paitsi silloin, jos erehtyy tappelemaan kaupunginosan vartijapäällikön kanssa. Kuten tavallista, minun tehtäväni oli näyttää viattomalta ja Theran puhui meidät tilanteesta ulos, vieläpä niin että vartijapäällikkö sai sakot ja kymmenen raipaniskua.
Mutta nyt tilanne on toinen.
Onassa ei ollut sanonut mitään. Ei ääneen, ei äänettä. Minä kuulin... Ei. Minä tunsin hänen laulunsa. Sanattoman laulun, joka sai ensin sydämeni myrskyämään, sitten tyyntymään. Laulu oli täynnä kaipausta ja avunpyyntö, siitä menen vaikka syvyyksiin. Se oli kutsu. Kutsu minulle.
"Hänessä ei ole mitään vikaa", saan sanotuksi asiallisesti. "Jos hän todella on lakerta, niin –"
"Lopeta tuollainen", Theran äsähtää. "Et oikeasti ole noin pöljä. Tiedät kyllä, ettei kaikista ole kaikkiin tehtäviin ja että meissä kussakin on vikamme. Ei hän nyt mikään pyhä lakertakaan ole."
En vastaa Theranille. Tiedän Theranin olevan oikeassa mitä lakertoihin noin yleisesti ottaen tulee: heitä ei enää ole. Jos Onassa kuitenkin paljastuisi lakertaksi, niin mitä kaikkea se merkitsisi paladiinijärjestelmälle, Eginalle ja koko Manalassalle? Paladiinit olivat alun perin lakertojen suojelijoita. Vasta lakertojen kadottua tehtävänkuva laajeni koskemaan kaikkia ihmisiä, ja aikojen saatossa muut maat lopulta luopuivat paladiiniluostareista kokonaan. Vain Egina on pysynyt jumalille siinä määrin uskollisena.
Jotain omituista Onassassa on. Hän ja kapteeni ovat selvästi vakuuttuneita omasta sukulaisuussuhteestaan, mutta sen täytyy olla vain jotakin heidän yhteiseen asemaansa liittyvää. Ehkä kaikki merirosvonaiset ovat sisaria keskenään? Ovathan paladiinitkin tavallaan kaikki veljiä keskenään.
Kapteeni Khea näyttää siltä mitä sanoo olevansakin – merirosvoaluksen kapteenilta. Onassa taas... Minulla ei ole aavistustakaan mikä naisen olisi kuulunut olla, mutta aivan varmasti ei ainakaan merirosvo. Siitäkin olen valmis menemään vaikka Lagronan syvyyksiin.
"Meidän täytyy ottaa heistä selvää. Tämä ei ole sitä miltä näyttää."
"Mitä? Kuulenko suustasi vihdoin järjen sanoja?" Theran hämmästelee.
"Ime vuohen kiveksiä."

---

Näin ikään! Jos syksyyn asti odottaminen tuntuu hankalalta, niin lisää esimakua voi saada novellistani Okeanoksen aarre, jossa valaistaan Onassan ja Khean taustoja vähän enemmän. Novellin lukeminen ei ole välttämätöntä Merenlaulajan lukemiseksi, mutta iloa siitä varmasti on. Okeanoksen aarre myös sijoittui Atorox-kilpailussa sijalle 10. Novelli löytyy Osuuskumman julkaisemasta antologiasta Pinnan alla – olentoja syvyyksistä. Sen voi löytää kirjastoista tai ostaa Osuuskumman verkkokaupasta sekä fyysisenä kappaleena että e-kirjana. Lakerta-sarjan ensimmäinen osa, Maankutsuja, löytyy niin ikään samasta paikasta. Sen ehtii hyvin lukaista ennen lokakuuta!