Itsenäisyyspäivän kunniaksi tarjoilen etukäteismaistiaisen maaliskuussa 2026 ilmestyvästä Lakerta-sarjan 1. osasta Maankutsuja. Osuuskummalla on siitä nyt myös ennakkokampanja, jossa kirjan saa tilata varsin edulliseen hintaan TÄÄLTÄ.

Trina

Hiki valuu pitkin selkääni, kun annan kirveen heilua. En käsitä mitä pyhän Naolan nimeen Lugaid Braonin minusta haluaa eikä jumalistakaan ollut apua. Sinuttele! Lagronin hampaat! Mieleen tulee vain yksi asia, jota hänen maineellaan varustettu nuori mies voi haluta. Hämärä muistikuva parin vuosikymmenen takaa on ontuva tekosyy. Jos Lugaid oikeasti odottaa pääsevänsä panemaan minua jollakin hämärällä kujalla, niin...
Kirves heilahtaa jälleen. Polttopuita alkaakin kertyä mukava määrä ja loppuviikosta ei varmaan tarvitse pilkkoa enempää, mutta pihatto pitäisi siivota. Saamme Moiran kanssa kananmunia ja vuohenmaitoa pitämällä huolta naapurin Emman ja Odon pihatosta. Minulla olisi muutakin tekemistä kuin tapailla kaiken maailman lordeja.
On minullakin päiväunelmani. Ne, joissa ratsastan hänellä aina vain ylemmäs ja ylemmäs, pilviin asti, kunnes huudan. Minä vain ymmärrän pitää ne sellaisina – pelkkinä päiväunelmina. Minä en voi ehdotella tapaamisia halujeni mukaan, muistikuvia tai ei. En ole sellaisessa asemassa, että sitä voisi ajatellakaan. Minun jalkani ovat tukevasti maassa.
Pysähdyn hetkeksi nojaamaan kirvesvarteen ja pyyhkäisen kulmakarvoilleni valuvan hikinoron. Paita on liimautunut selkääni vasten. Liiterin vierestä olevasta pihattorakennuksesta pilkottaa Odon työhevosen, Kultun, pää. Se katselee minua uteliaana ja päästää hörähdyksen. Tiedän. Olen naurettava.
Olisiko Lugaid todella sellainen, joka haluaisi vain hetken hupia katseilta piilossa? Miehestä kiertävät huhut antavat ymmärtää, että niin voisi ollakin, mutta sitä on vaikea uskoa. Olisiko hän sen takia tullut puotiin? Äitinsä kanssa! En varmasti ole niin ihmeellinen nainen.
Lämmin tuuli puhaltaa selkääni ja värähdän.
Tiedän, että minustakin liikkuu huhuja. En ole antelias, mutta olen mieluummin huoran kuin noidan maineessa. Lugaidin silmissä en kyllä halua olla anteliaskaan. Minun täytyy tehdä asia selväksi Lugaidille; en ole antelias, en paneskele ketään hämärillä kujilla. Sen sanoakseni voin hänet tavata. Miehelle tekisi hyvää pieni maan pinnalle palauttaminen.
Isken kirveen hakkuupölkkyyn niin että Emman kaksi kanaa pyrähtävät kauemmas ja Rontti maukaisee paheksuvasti. Olen juuri lähdössä sisälle, kun näen Värjäri-Vyrnan saapuvan.
"Trina!"
"Vyrna", tervehdin ja nyökkään.
"Minulla on sinulle asiaa."
Vyrnan äänestä on helppo arvata, mitä asia koskee. Hän ei tule kyselemään kirjoja tai kynttilöitä. Hän tarvitsee apuani, minä taas tarvitsen taskurahaa. Olisi mukava saada ostetuksi uusi huivi. Vanha on yhä käyttökelpoinen, mutta kovin haalistunut. Olen koettanut kohennella sitä itse kirjomalla, mutta en ole siinä parhaimmillani. Uuden huivin kanssa kelpaisi tavata vaikka... Ravistan päätäni.
"Mennään syrjemmälle liiteriin", sanon Vyrnalle, joka nyökkäilee silmiään räpytellen.
"Trina", Vyrna sanoo ääni täristen. "Olen taas... En jaksa enää. Kaksoset ovat vielä kovin pieniä, ja viimeksi verta tuli niin paljon, että... Pelkään, etten enää selviä kolmatta kertaa."
Puristan suuni tiukaksi viivaksi. Nämä tapaukset ovat kaikkein hankalimpia. Minun on vaikea ymmärtää, miksi papittaret eivät salli lähdetyksiä edes tällaisissa tilanteissa. Eikö elämän pyhyys koske synnyttäviä äitejä? Jumalatar Naola ei voi olla niin julma, etteikö sitä ymmärtäisi.
"Kuinka pitkällä se on?"
"En ole vuotanut kolmeen kuunkiertoon", Vyrna kuiskaa. "Halusin olla varma asiasta ennen kuin kysyn sinulta."
Nyökkään. Kevät ja kesä ovat kovin hedelmällistä aikaa.
"Kuka jumalista on merkinnyt sinut?"
Vyrna näyttää rannettaan, jossa punertavat viirut muodostavat liekin. Puren huultani. On mukava tietää etukäteen kenen jumalan puoleen kääntyä. Jumalat auttavat, jos tarpeelliseksi katsovat. Vain muinaiset lakertat pystyivät ohittamaan jumalan ja kutsumaan apua suoraan omasta elementistään.
Huokaisen syvään. En voi olla auttamatta Vyrnaa.
"Tulen huomenna. Järjestä lapset muualle. Saatko apua itsellesi? Saatat voida pahoin. Tosi pahoin."
"Enköhän minä jotain keksi", Vyrna sanoo ja pyyhkii silmiään. "Tuntuu hirveältä. Minä en vain jaksa, en oikeasti. Roki on niin paljon poissa ja olen lasten kanssa yksin. Kuopus on ihan mahdoton ja muut... Olen niin väsynyt. Niin kovin väsynyt."
"Kaikki järjestyy", minä lupaan. "Ja sinulla on aikaa miettiä vielä. Tiedät myös mitä tästä seuraa, jos asia tulee papittarien tietoon."
Vyrna niiskaisee ja nyökkää. "Kiitos, Trina. Jumalat siunatkoot sinua. Uskon, että he ymmärtävät. Rukoilen puolestasi."
Nyökkään, vaikken ole varma siitä ymmärryksestä. Jos jumalat ymmärtäisivätkin, niin papittaret tuskin.
Vielä hetken kiiteltyään Vyrna viimein lähtee. Tömistelen sisälle närkästyneen kaakatuksen ja kauempaa kuuluvan naukaisun saattelemana. Huljuttelen pesupyyhettäni autuaallisen viileässä vedessä ja pyyhkäisen pois pahimmat hiet. Varsinainen kylpypäivä on vasta huomenna, kun lämmitämme isommalla porukalla runsaasti vettä. Polttopuita ei ole tuhlattavaksi jatkuvaan kylpemiseen, vaikka kuinka ahkerasti niitä pilkkoisin. Sitä paitsi minulla alkaa olla muutenkin kiire, sillä iltakellojen soittoon ei ole enää kauaa.
Puhdas paita löytyy pienestä arkustani. Toisinaan jaksan vieläkin ihmetellä ja ihastella sitä, kuinka minulla on useita vaatteita. Lapsena sellainen ei olisi tullut kuuloonkaan. Ainoa vaateparsi pestiin uintireissulla Nairajärvellä. Talvella se oli ikävämpi rupeama, ja kerran, kun olin varsin pieni, yksi lapsi putosi avantoon. Isä sanoi sen olleen Okeanoksen siunaus lapsen perheelle. Oli vähemmän suita ruokittavana. Sen jälkeen olen kaihtanut vettä, en osaa edes uida.
Moira on tarkka puhtaudesta ja siisteydestä. Kukaan ei halua asioida likaisessa puodissa haisevan kauppiaan palvelemana. Vaatteet pestään kuumassa vedessä linkisaippualla, ja niiden kuivuessa käytetään toista vaatekertaa.
Sutaisen hiukseni pienelle nutturalle niskaan ja peitän pääni kirjomallani huivilla. Näytän naineelta naiselta, vaikkei huivi olekaan pelkästään rouvien asuste. Yleensä vain naimattomat, nuoret naiset haluavat antaa hiustensa heilua houkuttelevasti vapaana.
Vilkaisen peiliin, saa kelvata näin. Olen ehkä liiankin laitettu. Lugaidille ei saisi antaa pienintäkään vihjettä miellyttämisestä, mutta en minä ilkeä tavata ketään nuhjaantuneena ja hieltä haisevana. On minulla sen verran käytöstapoja, vaikken ylhäisöväkeä olekaan.

Iltakellot soivat jo hyvä tovi sitten, mutta onnistuin kääntymään Raatitalon nurkalta taas väärään suuntaan ja kiersin tarpeettoman pitkän matkan.
Kellojen kumina kantautuu yli kaupungin, aina lähimmille viljelysmaiden tuville, joita asuttavat kartanoiden palkolliset. Itse kartanot ovat kauempana omissa oloissaan ja niille asti kellot kantautuvat vain aivan tyynellä säällä. Kaukana häämöttävät Braoninin linnan tornit, jotka voi kirkkaalla säällä erottaa kunnolla muurin harjalta.
Länsiporttien luona on varsin hiljaista. Tällä puolen Cadenia on lähinnä pieniä pajoja, joissa kudotaan kankaita ja kehrätään lankoja, rautasepät tekevät takomuksiaan ja puusepät omia taidonnäytteitään. Päivän töitä ollaan jo lopettelemassa.
Näen Lugaidin jo kaukaa. Mies erottuu muusta väestä, vaikka on pukeutunut hämäävän vaatimattomasti. Sininen takki on kuitenkin liian koristeltu ja nahkaiset saapikkaat liian siistit istuakseen täysin rahvaan kansoittamaan kaupunginosaan. Puhumattakaan miehen auringonkultaamista hiuksista, jotka hohtavat tummunutta kaupunginmuuria vasten. Millaiset ne olisivat koskettaa? Hankaan kihelmöiviä sormenpäitäni mekkoni helmaan.
Hidastan askeleitani ja seisahdun hetkeksi kehräämön nurkan taa, josta on erinomainen näkymä porteille. Lugaid nojailee kädet puuskassa muuriin ja koettaa näyttää tyyneltä. Hymyilyttää. Miehen kiivas jalan rummutus paljastaa, ettei rentous ole aivan niin aitoa kuin hän halusi antaa ymmärtää. Olen yllättynyt, että Lugaid on malttanut odottaa, vaikka Noirin merkitsemät eivät ole kuuluisia kärsivällisyydestään.
Myöhästymisestäni huolimatta odotan vielä tovin, mutta sitten minun on jo päästettävä Lugaid piinastaan. Hieraisen kämmeniäni helmaan, kerään kaiken rohkeuteni, nostan leukani ja annostelen askeliini ripauksen ylpeyttä harppoessani Lugaidin luo. Otan selvää mitä asiaa hänellä on, ja jos hän todella haluaa vain pystypanon sivukujalla, niin hän saa kuulla kunniansa.
Minut huomattuaan Lugaid ryhdistäytyy ja katsoo minua pieni hymy huulillaan.
"No?" töksäytän ja nostan kädet lanteilleni.
"Tiesin, että tulisit."
Mies katselee minua hopeanharmailla silmillään tutkivasti. Nielaisen. Kukaan ei ole katsonut minua noin. Katse ei riisu, vaan sukeltaa silmien kautta sydämeen asti haluten nähdä aivan sen perimmäiseen koloon saakka. Maa jalkojeni alla vavahtaa.
"Mitä sinä olet tehnyt minulle?" Lugaidin ääni on hiljainen kuiskaus. "Olen kuin noiduttu..."
Miehen sanat iskevät minuun kuin Noirin salamat.
"Mitä tarkoitat?"
Sitten tajuan, mitä Lugaid ja tämä kaikki tarkoittaa. Ei Lugaid ole kujapanon perässä, tietenkään. Olen lukenut Eginan armottomista paladiineista, jotka ovat jumalten palveluksessa kuin papittaret. He varmasti etsivät myös noitia. Onko käytäntö tullut jo Ithiriinkin? Sitä ne unieni miehet ovat varmasti tarkoittaneet ja sitä varten Lugaid on ollut Iorwynnissä. Paladiineja. Muisto oli Lugaidille hyvä syy saada minut viimein satimeen.
Sydämeni alkaa hakata ja kylmä väre nousee selkärankaa pitkin niskaan. Peräännyn pari askelta, katson anovasti Lugaidiin. Tässä hetkessä minulla ei ole varaa minkäänlaiseen ylpeyteen.
"Arvon lordi. Olette erehtynyt. En tiedä mitä olette kuulleet, mutta olen kunniallinen ja jumalille kuuliainen. Kerään vain harmittomia kasveja teelajitelmia varten ja..."
Lugaidin suu loksahtaa auki ja kulmat kohoavat. "Mitä sinä horiset?"
"Tarkoitukseni on sanoa, että mitä tahansa te olette kuullutkin, minä en noidu ketään", jatkan kiireesti. Minun on pakko puhua itseni tästä ulos. Nyt vain pitää olla kiltti ja nöyrä. "Moira voi hyvin silkasta papittarien pyhittämien yrttien voimasta ja huolellisista rituaaleista. Minä en riistä jumalten kunniaa, vaan nöyrrymme molemmat heidän tahtoonsa, vaikkei meillä ole siunauksiin varaa. Pyydän, arvon lordi, älkää suotta vaivatko papittaria kaltaisellani, mitättömällä puotiapulaisella. Papittaret tietävät Moiran puodin, ja itse ylipapitar Odessakin lähettää toisinaan juoksulaisen hakemaan kirjan, kynttilän tai pussillisen teenlehtiä. Kaikki on todettu täysin laillisiksi."
Puheeni lopuksi niiaan syvempään kuin koskaan aiemmin ja painan pääni. Lugaidin edessä se on erityisen nöyryyttävää, mutta minulla ei ole vaihtoehtoja.

---

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Pidetään kulttuurilippu korkealla!

Morre